maanantai 30. heinäkuuta 2012

Pöytäkoristemietelmiä, osa 239

Juuri, kun luulin löytäneeni hauskan idean pöytien koristeluun, muutinkin mieleni. Kirjansivuidea vaatisi aika värikkäitä koristeita rinnalleen, että pöydät näyttäisivät yhtään miltään. Myös lasimalja-ajatukset saattavat kariutua siihen tosiasiaan, että emme pääse häitä edeltävänä perjantaina koristelemaan, koska tila on varattu klo 23 asti. Myös tavaroiden pois roudaaminen hankaloituu, sillä tila on varattu sunnuntaina taas kymmenestä alkaen. Sylinterimaljakoiden pakkaamiseen ja kuljettamiseen saattaa tuhrautua liikaa aikaa. Äh, täytyy sanoa, että ahdistus alkaa vähän nousta.

No, kehittelin kuitenkin uutta ideaa pöytiin. Taidan jättää kaikenlaiset asetelmat kokonaan pois, ja väkertää tällaisia "pinwheel" kaitaliinoja teemavärein! Aloittelin jo hieman viikonloppuna, ja ehkä idea on ihan toteuttamiskelpoinen.
Kuvat: Green Wedding Shoes

Siispä tämän hetken pöytäajatus on: kuumaliimalla toisiinsa kiinnitettyjä pinwheelejä kasapäin "kaitaliinaksi", yksinkertaiset (toivottavasti kankaiset) lautasliinataskut, joihin sujautetaan jokaiselle menu/hääbingo, samasta kartongista tehdyt yksinkertaiset paikkakortit ja pöytiin pienissä kehyksissä pöytänumerot. Katsotaan, kuinka kauan hermot kestävät paperiväkerrystä.

Niin ja iiks, huomenna mennään pitämään palaveria cateringin kanssa! Toivottavasti muistan kysellä kaikki tarvittavat asiat, ettei tule yllätyksiä sitten hääpäivänä. Kakkumaistelua odotan kyllä eniten.

4 kommenttia:

  1. Jos vaan hermot kestävät niin kannatan! Nuo on tosi kauniita ja empä ole niitä koskaan vielä missään oikeasti nähnyt toteutettavan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy ottaa vaan monta ystävää koolle ja väkertää yhdessä liukuhihnasysteemillä. Eiköhän se siitä! Ja hyvä, että näyttää jonkun muunkin silmään hyvältä. Alkaa olla pää jo niin pyörällä kaikista mahdollisuuksista, että alan paikoin epäillä omia visuaalisia näkemyksiäni...

      Poista
  2. Olisin halunnut näitä omien häiden kattaukseen, mutta en osannut "nähdä" lopputulosta, joten luovutin! :D Muutaman koristeen kyllä teinkin, ne ovat nyt kotona käytössä. Helppoja ja yksinkertaisia tehdä sekä myös todella kauniita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meikäläinenkin heittäytyy nyt ihan tyhjän päälle ja toivoo vaan, että lopputulos on hyvä :D No, ainakin tuossa kuvassa näyttää ihan kivalta, vaikka toisaalta kaikki on siinä muutenkin mätsätty sopimaan väreihin tyynyjä, pöydän jalkoja ja mandariineja myöten.

      Poista